lauantai 18. toukokuuta 2013

discovering midwest

Viimeviikon keskiviikkona tosiaan starttas mun pitkä viikonloppu ja suuntaisin kohti Nebraskaa Minnesodan ja Etelä-Dakotan kautta. Olin reissun päällä 9h, automatkat ja layoverit mukaan laskettuna. Vähän jännitti Rapid Cityn kentällä, kun mua tuli hakemaan Milkan isäntäperheen poika, enkä tienny yhtään minkä näkönen se edes on!! "Sillä on kova ääni ja parta," siinä ne vinkit mitkä Milkalta sain.  No eipä siellä kentällä muita ollu kun mää, niin se löysi mut helposti.  Rapidin kenttä on kuulemma ihan sekasin, jos sinne laskeutuu 3 konetta samaan aikaan.. Eli ei mikään kauheen busy kenttä.  Että ei ihme että siellä yksin istuskelin. 


Oli siinä automatkalla ihmettelemistä kun preeriaa riitti niin pitkälle kun näkö kanto. Välillä vähän vuoristoo ja mäkiä. Florida on niin flat kun olla voi, ei mitään mäkiä tai kukkuloita. Hyvää vaihtelua siis! Välillä tielle pomppas preeriakoira ja vieressä juoksi antilooppeja. WOW!

Kun päästiin parin tunnin ajomatkan jälkeen Chadroniin, niin siellä oli Milka, Jussi ja Milkan isä Ville odottamassa (ne oli saapunut jo maanantaina). Jussi olikin jo vähän valaissu Milkan hostperhettä että mää oon mein perheen crazy.. Thanks bro!!! Siinä istuttiin ja vaihdettiin kuulumiset ennen kun mentiin nukkumaan. Oli kyl hassua nähdä tutui ! Ja Milkan hostperhe oli aivan ihana!

Seuraavana päivänä käytiin vähän kiertelemässä Chadronia; Milkan koulu, downtown ja kaikki oleellisimmat paikat. Sen jälkeen käytiin mammoth site'lla kuuntelemassa ja katselemassa mammuttien historiaa. Illalla meidät oli kutsuttu Milkan tokan isäntäperheen luo dinnerille. Oli kiva nähdä että missä Milka oli 3kk viettänyt. Siellä oli tarjolla kunnon Nebraska steakkia, omnom. Oli pikkasen hyvää! Siinä tuli sitten lipiteltyä vähän punkkua ja maisteltua paikallisia hedelmä/marjaviinejä. Mukava perhe oli myös tää toka perhe. Ensimmäisen hostperheen tapasinkin jo syksyllä Orlandossa, kun Milka tuli visiitille niiden kanssa.

Perjantaina lähdettiin kiertelemään vähän South Dakotan state parkkia, pyörähtämässä Mt Rushmoren 4 presidentin kasvoilla sekä Needlesin tikkukalliolla. Nähtiin monenmoista eläintä taas; preeriakoiria, poroja, antilooppeja ja buffaloita. Siinä menikin melkeimpä koko päivä! Paljon oli nähtävää ja kaunista luontoa. Raikasta ilmaa! Sain pyyhittyä kaupungin tomut päältä. Heh!

Lauantaina olikin BIG DAY!! Milkan graduation! Auauau, muakin ihan jännitti Milkan puolesta. Tädin pikkupallero on jo iso tyttö!! 18v ja kaikkee! Smiih, oon jo vanha. Mut joo back2business; Päätösjuhla oli Milkan koulun liikuntasalissa. Tätillä meinas nousta kyyneleet silmiin jo ekan 5min aikana, ai mitenniin herkkis!  Jussi repes kun kuiskasin sille et "kohta tulee itku."  Oli niin kiva päästä osaks Milkan graduationia ja nähdä miten se jenkeissä tapahtuu! Musiikkiesityksetkin oli ihan toista maata kun Suomessa, nää oli oikeesti hyviä! Meni ihan kylmät väreet, kun koulun kuoro esiinty. Ohjelmassa oli myös muutama puhe sekä stipendien ja todistusten jako. Koulun rehtori osas jopa lausua Milkan nimen oikein. Lopuks tupsut siirrettiin puolelta toiselle ja lakki ilmaan!! Miksei me heitetä ylioppilaslakkeja Suomessa?! Tylsää.  Ohjelman jälkeen siirryttiin koulun kentälle onnittelemaan ja ottamaan kuvia. Tänä vuonna tän juhlan pysty katsoon netistä ekaa kertaa, joka oli aivan loistavaa! Nyt muutkin pääsi näkemään sen, jotka ei päässyt paikan päälle.  Me oltiin Jussin ja Villen kans näytty kuulemma hyvin siinä videon alussa. Hehee, ollaan julkkiksia. 

Koulun ohjelman jälkeen mentiin kotiin syömään juhla-ateria. Milka kävi kääntymässä yhden sen kaverin receptionissa, ja sen jälkeen olikin Milkan reception 2 aikaa. Kakkua, nam! Kylään tuli Milkan molemmat aikasemmat perheet, kavereita sekä muita tuttuja. 4 aikaan mentiin kaikki yhdessä Milkan kaverin, Ashlynnen, receptioniin. Siellä oli kunnon tarjoilut meksikotyyliin, NAM! Kaikki oli kuulemma ite tehty, siinä jos jossain oli nähty vaivaa! Siitä siirryttiinkin suht nopeasti Milkan ensimmäisen perheen pojan, Michaelin, receptioniin. Oltiin jo ihan täynnä siinä vaiheessa et hyvä kun jakso kohteliaisuudesta vähän ahtaa jotain suuhunsa. Hauskaa kun melkein kaikki samat ihmiset kiersi samat juhlat!

Illalla Milka ja perhe lähti heittään Villeä Rapid Cityyn, kun sillä oli sunnuntain aikanen lähtö. Me jäätiin Jussin kanssa börreileen Chadroniin. Käytiin kävellen Walmartissa. Hahah, ei ihmiset paljoo kyylänny tai naureskellu meille. Siellä ei ihmiset paljoo taida kävellä. Kävelyteitäkään juuri ollu.

Sunnuntaina lähdettiin retkelle Toadstool Geologic Parkkiin. Siellä oli sellaisia kivoja kuivuneita muta/kivivuoria, tai miten niitä nyt kuvailis. Siellä tuli vähän rämmittyä. Mein piti kivuta korkeimmalle tasanteelle, mut alko meneen vähän liian extremeks.. Se tunne kun killut huipulla sellasella 20cm leveellä jyrkännekaistaleella ja aina kun vähän liikahdit niin sitä kuivunutta mutaa ropisi kovaa kyytiä molemmilta puolilta alas... Hmm, siinä vaiheessa ei kauheesti kannattanu kattoo alas. Päädyin makaamaan rähmälläni ja toivoin salaa mielessäni et helikopteri tulis hakeen mut. Mitä vielä, no pienellä avustuksella ja käsivoimilla sain raahattua itseni vähän leveemmälle ja tasasemmalle kaistaleelle. Vähän jalat sheikkas tän jälkeen. Jaloissa ja käsissä kivoja raapaleita ny. Mut huh oli hurjaa!! Ei sit jostain syystä enää jatkettu sinne ylemmäs kun olin jo ihan DONE!  Mut hauskaa oli ja kokemus tääkin.  Siellä oli myös yhdessä kalliossa mammutin ja muiden muinaiseläinten jalanjälkiä. Cool! Löydettiin myös muutama fossiili, kilpikonnan kuorta. Aikasemmin sieltä löyty kuulemma tosi paljon fossiileita, mutta nykyään se paikka onkin varmasti kaluttu niin läpi, että enää löytyy muutama hassu sieltä täältä.

Illalla yks perheen pojista teki juustohampparit, omnom ja jälkkäriks vielä Milkan kakkua! Sitten siinä illalla vielä käytiin Walmartissa ja pakkailtiin kamat kasaan. Jostain syystä mää pakkasin vasta aamulla 15min ennen kun lähdettiin, hahah! Toivottavasti ei jääny mitään kun ei taida Milkalla olla kauheesti matkalaukussa tilaa tuoda mun tavaroita Suomeen, hahah!

Meillä oli kyl tosi hyvät ilmat!! En uskonu et Nebraskassa olis ollu muka lämmin.. Eipähän tullut takkia käytettyä kertaakaan, suotta raahasin mukana.  Chadronissa oli sunnuntaina jopa enemmän asteita kun Orlandossa!! Muutenkin Floridassa se kuumuus on paljon inhimillisempi kun ilmankosteus on mitä on... Mutta Nebraska..  Kuumaa ja kuivaa! Jussi kärtsäs ihan kivasti ja määkin sain hittiä vaikka oli ihan hyvä pohja alla.  Oli kyl kaiken kaikkiaan mahtava reissu! Milkalla on ollu siellä ihanat perheet ja kaverit. Kyllä siitä on hyvää huolta pidetty.  Ei ne malttais päästää sitä takas Suomeen ollenkaan. Eikä kyl tuntunu et olis ollu Milkasta tai Jussista edes kauaa erossa! Jutut jatku siitä mihin ne viimeks jäi, hahah! Eli tää tarkottaa sitä et voin hyvillä mielin vielä jäädä..... Hahaha I wish. 

Kai mun tarttee ny kotona poiketa ja suunnitella sit seuraavaa adventuree. Viikko Kreetalla mamman kans onkin sit seuraava reissu. En malta odottaa et nään mun moro mou Suvin siellä!! Siitä onkin jo varmaan yli vuosi kun ollaan Suvin kanssa viimeks nähty! SMIUUU. Cant wait!! 

Maanantai aamuna tosiaan lähdettiin kohti Rapidia ja heitettiin hyvästit Nebraskalle! ...ehkä vielä jonain päivänä! Ei sitä koskaan tiedä. Jussi lähti Minnesodan, Chigacon ja Münchenin kautta Helsinkiin. Kun taas mää lähdin Minnesodan kautta Orlandoon. Ei kuitenkaan menty samalla koneella Minnesotaan, mulla oli lento paria tuntia myöhemmin. Olin perillä Orlandossa 12 aikaan yöllä, kun Jussi oli vielä pitkällä lennolla. Kohta se on mulla ja Milkallakin edessä. Me lennetään Milkan kans samana päivänä. Ollaan molemmat Suomessa 24.5. Milka pari tuntia aikasemmin kun mää. HAUSKAA! Nään kaikki ihanat pallerot jälleen. 


SORRY, kuvat ei suostunu nyt jostain syysta liittyyn tahan tekstiin.. pimpomm

2 kommenttia: